Juristi Espoo
Kaikissa oikeusvaltioissa on lähtökohtana, että tuomioistuinten lainvoimaiset ratkaisut ovat lopullisia ja pysyviä. Asianosainen on tällöin saanut oikeudenmukaisen oikeuden käynnin vähintään yhdessä oikeusasteessa, ja hänellä ovat olleet varsinaiset muutoksenhakukeinot käytettävissään. Oikeusrauha ja oikeusvarmuus edellyttävät, että oikeusriidoilla on jokin päätepiste. Näiden lähtökohtien mukaisesti lainvoimaiseen tuomioon kohdistuva ylimääräinen muutoksenhaku voi menestyä vain oikeudenkäymiskaaren 31 luvussa säädetyillä erityisillä, painavilla perusteilla.
Asianajajaliiton valvontalautakunnassa on vuosina 2004—2009 vuosittain tullut vireille 357—513 valvonta asiaa. Oikeudenkäyntiasiamiehenä saa toimia asianajaja tai muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut, rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu.
Lakimies Espoo
Muihin palveluntarjoajiin voidaan lukea myös lakimieskoulutuksen saaneiden henkilöiden sivutoimenaan tarjoamat oikeuden käyntiasiamiespalvelut. Usein tällainen toiminta on kuitenkin pienimuotoista ja satun naista suuntautuen esimerkiksi sukulaisten ja tuttavien auttamiseen oikeudellisten ongelmien ratkaisussa joko ilmaiseksi tai vastiketta vastaan. Tällaisen palvelun määrästä ei ole saatavissa luotettavaa selvitystä, mutta tällaisen palvelun voidaan olettaa olevan yleisempää kuin lakimieskoulutusta vailla olevien henkilöiden edellä kerrotut palvelut.
Asianajajaksi pääsemisen edellytyksistä säädetään asianajajista annetun lain 3 §:ssä ja Asianajajaliiton sääntöjen 5 §:ssä. Kelpoisuusvaatimuksissa on pääkohdittain kyse seuraavista jäseneksi hakevaa koskevista sei koista: kansalaisuus, ikävaatimus, oikeustie teen kandidaatin tai maisterin tutkinto, riittävä taito ja käytännöllinen kokemus, erillisen asianajajatutkinnon suorittaminen, tunnettu rehellisyys, sopivuus asianajajan toimeen, täysivaltaisuus ja ammatillinen itsenäisyys.
asianajotoimisto EspooVaratuomari Espoo
Nykyinen sääntely merkitsee, että oikeudenkäyntiasiamiehenä voi toimia juuri yli opistosta valmistunut lakimies, jolla ei ole lainkaan työkokemusta eikä täydentäviä opintoja. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että asianajaja on suorittanut asianajajatutkinnon ja hänellä on valmistumisen jälkeen vähintään neljän vuoden työkokemus, josta vähintään kaksi vuotta asianajotehtävissä.
Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet, kuten käsittelyn julkisuus, oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta, turvataan pykälän 2 momentin mukaan lailla.
Asianajaja Espoo
Asianajajaliittoon kuuluvien kohdalla kyseinen maksu ei aiheuttaisi ylimääräisiä kustannuksia. Tällä hetkellä valvontalautakunnan toiminnasta aiheutuvat kustannukset katetaan kokonaisuudessaan Asianajajaliiton jäsenten suorittamilla jäsenmaksuilla eikä edellä selostetuissa valvontalautakunnasta aiheutuvissa kustannuksissa tapahtuisi arviolta ainakaan merkittävää suhteellista lisääntymistä.
Asiamiehet ovat velvollisia noudattamaan asiallisesti samansisältöisiä ammattieettisiä sääntöjä kuin asianajajat ja julkiset oikeus avustajat; asiamiehet ovat kattavan valvonnan piirissä; asiamiehet ovat lähtökohtaisesti samojen kurinpidollisten seuraamusten piirissä kuin asianajajat ja julkiset oikeusavustajat, kuitenkin niin, että henkilön toiminta asiamiehenä tulee tarvittaessa voida yleisesti päättää; asiamiesten kelpoisuusehtoja tiukennetaan jonkin verran nykyisestä.
Lakitoimisto Espoo
Uutta olisi myös se, ettei Asianajajaliitosta kurinpidollisena seuraamuksena erotetulle henkilölle voitaisi myöntää laissa tarkoitettua lupaa ennen kuin kolme vuotta on kulunut erottamisesta. Vastaava aika koskisi myös ehdotettavassa laissa luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista (1. lakiehdotus) tarkoitettua luvan saanutta oikeudenkäyntiavusta jaa, jolta kurinpidollisena seuraamuksena on sittemmin peruutettu lupa.
Valtioneuvoston oikeuskanslerin asianajajiin kohdistuvasta valvonnasta säädetään asianajajista annetun lain 6 §:ssä. Sen mukaan valtioneuvoston oikeuskanslerilla on oikeus panna vireille lain 7 c §:ssä tarkoitettu valvonta asia, jos oikeuskansleri katsoo asian ajajan laiminlyöneen velvollisuutensa. Oikeuskanslerilla on myös oikeus vaatia Asian ajajaliiton hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin asianajajaa vastaan, jos oikeuskansleri katsoo, ettei tällä ole oikeutta olla asianajajana.
Asianajotoimisto Espoo
Jos ehdotetun yhden vuoden siirtymäkauden aikana lupaa hakisi arviolta noin 1 000 lakimiestä (noin 400 asianajotoimistojen avustavaa lakimiestä ja noin 600 muuta lakimiestä), niin hakemusmaksun ollessa 300—320 euroa hakemusmaksuina kertyisi yhteensä noin 300 000 euroa. Kun osa hakemuksista ratkaistaisiin kuitenkin vasta vuoden siirtymäkauden jo päätyttyä seuraavan vuoden puolella, mainittu yhteensä noin 300 000 euron maksukertymä jakaantuisi kahdelle vuodelle. Keskimäärin kyseisinä kahtena vuotena hakemusmaksuina kertyisi 150 000 euroa vuodessa. Myöhempien vuosien osalta voidaan arvioida, että vuositasolla noin 100 lakimiestä hakisi lupaa, jolloin hakemusmaksuista kertyisi noin 30 000 euroa vuodessa.
Siitä, mikä edellä tässä jaksossa kuvattujen eri palveluntarjoajaryhmien osuus on erilaisista oikeudenkäyntiasiamiestehtävistä, ei ole saatavissa täsmällistä tilastotietoa. Erilaisia hajanaisia tilasto ja tutkimustietoja asiamiehistä tuomioistuinasioissa on kuitenkin saa tavissa. Näitä tietoja on selostettu työryhmä mietinnössä ”Oikeudenkäyntiavustajien kelpoisuus ja valvonta”
Edellä mainituissa riidattomissa asioissa ja maaoikeusasioissa kelpoisuusehtojen lievennykselle on sen sijaan hyvä peruste. Asiat ovat laadultaan sellaisia, että myös lainopillista tutkintoa vailla oleva henkilö pystyy toimimaan niissä asiamiehenä. Esimerkiksi riidattomia velkomusasioita hoitavat laajasti ja ammattitaitoisesti perimistoimistoissa työskentelevät toimihenkilöt. Jos tällainen asia riitautuu, asiamiehen tehtävä siirtyy lakimiehelle.